TekoälykuvaOmenafritelle
Rapeaksi paistettuja omenarenkaita taikinakuorrutuksessa, tomusokerilla ripoteltuna.
Merkinnät on päätelty automaattisesti ainesosista ja ne voivat olla virheellisiä. Tarkista pakkausmerkinnät, jos asialla on sinulle merkitystä.
Ainekset
- 2 kpl Omena noin 350 g
- 1 kpl Kananmuna
- 20 g Sokeri
- 130 g Vehnäjauho
- 130 g Maito
- 1 tl Vaniljauute
- 1 ripaus Suola
- Kasviöljy paistamiseen
- Tomusokeri ripotteluun
Valmistus
Yhdistä munankeltuainen ja sokeri kulhossa ja vatkaa sähkövatkaimella kermaiseksi.
Lisää vähitellen seulottu vehnäjauho ja maito vuorotellen, jotta taikinasta tulee tasaista.
Lisää vaniljauute ja ripaus suolaa, sekoita.
Vatkaa munanvalkuainen kovaksi vaahdoksi ja kääntele se varovasti taikinaan.
Peitä taikina ja anna sen levätä jääkaapissa.
30 minPese omenat, kuori ne ja leikkaa noin 1 cm paksuisiksi renkaiksi. Poista siemenkota keskeltä.
Kasta jokainen omenarengas taikinaan keittiöpihtien avulla.
Kuumenna paistoöljy noin 170 asteeseen.
Paista omenarenkaat taikinassa molemmin puolin kullanruskeiksi.
Nosta valmiit fritellet talouspaperille tai paperiliinoille valumaan.
Ripottele tomusokeria ja tarjoa lämpimänä.
Omenafritelle on paistettua omenaa kevyessä munataikinassa, ei paksussa pannukakkutaikinassa, eikä raskaassa leivinjauhotaikinassa. Taikina on ohut vain siksi, että se kantaa yhden ohuen omenarenkaan, ei enempää. Jos taikina on liian paksua, ulkokuori kypsyy ennen kuin omena ehtii pehmentyä, ja syöt raakaa hedelmää paksun kuoren sisältä.
Kaksi asiaa ratkaisee onnistumisen. Ensimmäinen on taikinan ilmavuus: munanvalkuaisvaahto kannattelee taikinaa, jotta kuori jää ohueksi ja rapeaksi eikä litteäksi ja kumimaiseksi. Toinen on öljyn lämpö. Liian kylmässä öljyssä taikina imee öljyä itseensä ja jää raskaaksi; liian kuumassa öljyssä pinta palaa ennen kuin omena lämpenee läpi. Oikea lämpö näkyy: taikinapalan pudottaessa öljyyn sen ympärille nousee heti tasainen kuplavyöhyke, ja omenarengas alkaa kellua.
Jotkut sanovat, että taikinan lepuuttaminen jääkaapissa on turhaa viivytystä. Ei ole, koska lepo antaa jauhon nesteelle aikaa tasaantua kuituun, ja taikinasta tulee tasaisempaa paistettaessa, ei vain kylmää.
Omena kannattaa valita sellainen, joka pysyy omenana paistonkin jälkeen eikä muutu omenasoseeksi taikinan sisällä. Kiinteä, hieman hapokas lajike kestää lämmön paremmin kuin pehmeä ja mehukas. Siemenkota poistetaan keskeltä, koska se on kova ja kitkerä, ja rengasmuoto on käytännöllinen: se antaa taikinalle tasaisen tartuntapinnan joka puolelta.
Muna jaetaan keltuaiseen ja valkuaiseen, koska niillä on eri tehtävä. Keltuainen sokerin kanssa antaa taikinalle rakenteen ja makeuden pohjan. Valkuainen vaahdotetaan erikseen ja käännetään joukkoon vasta lopuksi, jotta ilma jää taikinaan asti paistoon saakka eikä katoa sekoittaessa.
Vehnäjauho ja maito lisätään vuorotellen, ei kerralla, koska kerralla lisättynä jauho takkuuntuu nesteen ympärille ja taikinasta jää paakkuja, joita ei enää saa sileäksi. Vaniljauute ja suola ovat makua varten; suola ei tee taikinasta suolaista, se vain tuo sokerin esiin.
Paistoöljyksi käy mikä tahansa neutraalin makuinen kasviöljy, joka kestää 170 asteen lämmön ilman savuamista. Tavallisessa kotikeittiössä tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että öljyä kaadetaan kattilaan niin paljon, että omenarenkaat uivat eivätkä koske pohjaan, koska kotihella ei pidä lämpöä tasaisena kuin ammattifritteerauslaite, ja matala öljymäärä jäähtyy liikaa jokaisen uuden erän myötä. Siksi kannattaa paistaa pieni erä kerralla ja antaa öljyn lämmön tasaantua erien välissä, ennen kuin jatkaa.
Talouspaperi lopuksi ei ole koriste, se imee ylimääräisen öljyn pois, jotta tomusokeri pysyy kuivana ja fritellen kuori rapeana vielä pöydässä.