TekoälykuvaMargherita-pizza
Klassinen italialainen pizza, jossa rapea pohja, tomaattikastike, sulava mozzarella ja tuore basilika.
Merkinnät on päätelty automaattisesti ainesosista ja ne voivat olla virheellisiä. Tarkista pakkausmerkinnät, jos asialla on sinulle merkitystä.
Ainekset
- 220 g Vehnäjauho, vahva leipäjauho
- 320 g Vehnäjauho
- 330 ml Vesi
- 40 g Oliiviöljy
- 8 g Suola
- 5 g Hiiva
- 300 g Fior di latte -juusto pieniksi paloiksi leikattuna
- 400 g Tomaattipassata
- Suola maun mukaan
- Oregano maun mukaan
- Basilika tuore, maun mukaan
- Oliiviöljy maun mukaan
Valmistus
Kaada kulhoon vehnäjauho ja vahva leipäjauho, liuota hiiva veteen ja lisää se jauhoihin, vaivaa taikinaa voimakkaasti käsin.
Lisää oliiviöljy ja suola, jatka vaivaamista, kunnes taikina on sileää ja tasaista.
Siirrä taikina kulhoon, peitä talouskelmulla ja anna kohota.
120 minKaada taikina jauhotetulle alustalle, jaa kahteen yhtä suureen osaan, pyöritä palloiksi, aseta tarjottimelle ja peitä kelmulla.
Anna taikinan kohota.
30 minSiirrä taikina jauhotetulle alustalle ja muotoile pizzapohjat venyttämällä taikinaa pääasiassa käsin.
Aseta taikinalevyt kahteen öljyttyyn uunivuokaan, levitä päälle kerros tomaattikastiketta, joka on maustettu oliiviöljyllä ja oreganolla.
Paista 250 asteeseen esilämmitetyssä uunissa.
7 minOta pizzat uunista ja lisää päälle pieniksi paloiksi leikattu fior di latte -juusto.
Laita takaisin uuniin.
7 minLisää muutama tuoreen basilikan lehti ja tarjoile kuumana.
Margherita on taikinan koe, ei juuri muuta. Kaksi jauhoa yhdistetään syystä: pelkkä tavallinen vehnäjauho antaa pohjan, josta tulee laakea ja kova, koska siitä puuttuu riittävä proteiinimäärä verkoston kannattelemiseksi. Vahva leipäjauho tuo gluteenia lisää, ja se verkosto on se, mikä pitää sisällään kaasukuplat ja antaa pohjan reunaan sen ilmavan, puhkeilevan rakenteen. Kotiuunin rajat ratkaisevat lopputuloksen enemmän kuin resepti itse.
Kohotus kahdessa vaiheessa ei ole muodollisuus. Ensimmäinen pitkä lepo (kaksi tuntia) antaa hiivalle aikaa tuottaa hiilidioksidia hitaasti, jolloin maku ehtii kehittyä eikä taikina ala haista pelkältä hiivalta. Jälkimmäinen, lyhyempi lepo pallojen muodossa palauttaa taikinan rakenteen venyttämisen jäljiltä, jotta pohjasta voi vielä venyttää ohuen repeämättä. Tunnistat oikean hetken siitä, että taikina on pehmeää ja antaa periksi sormen alla, ei kimmoa heti takaisin.
Kotiuuni ei yllä pizzeriauunin 400–500 asteeseen, joten 250 astetta on se, mitä tavallinen kotihella antaa, ei kompromissi vaan tosiasia. Siksi juusto lisätään vasta puolivälissä paistoa: se ehtii sulaa ja saada väriä ilman että se ehtii kiehua kuivaksi ja öljyiseksi ennen kuin pohja on kypsä. Kahdessa vuoassa paistaminen kerralla yhden uunin sisällä tasaa lämmönjakoa, kun pizzat eivät mahdu molemmat suoraan pellille samaan aikaan.
Jauho jaetaan kahteen, koska kumpikaan ei yksin riitä: vahva leipäjauho (proteiinia enemmän) kantaa rakenteen, tavallinen vehnäjauho pehmentää sitä niin, ettei pohjasta tule sitkeä pureskeltava. Jos vahvaa leipäjauhoa ei ole, koko määrän voi korvata tavallisella vehnäjauholla, mutta silloin pohja jää matalammaksi ja vähemmän ilmavaksi, koska gluteenia on vähemmän kannattelemaan kuplia. Tämä ei ole virhe, vaan toisenlainen pizza.
Vesi ja hiiva liuotetaan yhteen ennen jauhoihin sekoittamista, koska hiiva tarvitsee kosteutta herätäkseen tasaisesti; kuivana jauhojen sekaan heitettynä se jää paikoin aktivoitumatta, ja taikinasta tulee epätasaisesti kohonnutta. Oliiviöljy lisätään vasta vaivaamisen jälkeen, koska rasva estää gluteenin muodostumista, jos se pääsee väliin liian aikaisin — niin taikinasta tulee löysempi eikä se kannattele venytystä.
Tomaattipassata on raaka kastike, ei keitetty, ja juuri siksi se maustetaan suolalla, oreganolla ja oliiviöljyllä ennen paistoa: lyhyt paistoaika uunissa ei ehdi keittää makuja esiin samalla tavalla kuin pitkä hauduttaminen. Jos passataa ei ole, kokonaiset tomaatit survottuina käyvät, kunhan niistä valutetaan ylimääräinen neste pois, ettei pohja kastu.
Fior di latte on juusto, joka valitaan vähäisen vesipitoisuutensa vuoksi — se ei päästä pizzaan liikaa nestettä sulaessaan. Jos sitä ei löydy, tuore mozzarella käy, kunhan se valutetaan ja kuivataan paperilla ennen paloittelua, muuten pohjasta tulee märkä keskeltä. Tuore basilika lisätään vasta paiston jälkeen, koska lehdet mustuvat ja käyvät katkeriksi uunin lämmössä; tuoksu ja väri säilyvät vain, jos ne tulevat lämpöön vasta tarjolle laitettaessa.
Koko prosessi — kaksi kohotusta, matala lämpötila, juuston lisäys kesken paiston — on kärsivällisyyden laji, ei temppu. Kotikeittiössä ei ole oikotietä korkeaan lämpöön, joten aika korvaa sen, mitä lämpö ei anna: hidas kohotus kehittää makua, jota nopea paisto ei muuten saisi aikaan.
·