TekoälykuvaVanhan leivän ja kesäkurpitsan piirakka
Kodikas piirakka, jossa vanha leipä saa uuden elämän kesäkurpitsan, kinkun ja juuston kanssa.
Merkinnät on päätelty automaattisesti ainesosista ja ne voivat olla virheellisiä. Tarkista pakkausmerkinnät, jos asialla on sinulle merkitystä.
Ainekset
- 300 g Vanha leipä
- 200 ml Maito
- Suola maun mukaan
- Mustapippuri maun mukaan
- 90 g Parmesaani
- 2 kpl Kananmunat
- 200 g Kesäkurpitsa
- Oliiviöljy maun mukaan
- 60 g Kinkku
- 80 g Provolone
Valmistus
Raasta kesäkurpitsat, suolaa ja laita siivilään 30-60 minuutiksi valuttamaan ylimääräinen neste.
45 minMurenna vanha leipä paloiksi ja kaada päälle maito. Hiero leipää käsin pehmeäksi.
Lisää suola, mustapippuri, parmesaani ja kananmunat, sekoita tasaiseksi ja lisää kesäkurpitsat joukkoon.
Vuoraa halkaisijaltaan 24 cm vuoka leivinpaperilla. Levitä puolet seoksesta pohjalle ja reunoille tasaiseksi kerrokseksi.
Täytä provolonella ja kinkulla.
Peitä lopulla leipäseoksella, ripottele päälle parmesaania ja valuta oliiviöljyä.
Paista 170 asteeseen esilämmitetyssä kiertoilmauunissa noin 30 minuuttia.
30 min
Tämä on vanhan leivän piirakka — periaatteessa leipävuoka kesäkurpitsalla ja juustolla täytettynä. Koko juttu lähtee siitä, että kuiva leipä ei ole roskaa vaan tärkkelystä, joka imee itseensä nestettä ja muuttuu takaisin joustavaksi massaksi. Maito liuottaa leivän rakenteen uudelleen, muna sitoo sen paistettaessa, ja parmesaani tuo suolan ja umamin, jota pelkkä leipä ei anna.
Onnistuminen ratkeaa kahdessa kohdassa, jotka molemmat liittyvät nesteeseen. Ensin pitää saada kesäkurpitsasta pois vesi, joka muuten keittäisi piirakan pohjan sisältä käsin ja jättäisi sen löysäksi. Sitten pitää saada leipä juuri sopivan kosteaksi: ei niin kuivaksi että se jää rakeiseksi, ei niin märäksi että seos valuu eikä pysy koossa käsissä.
Lopputulos on tiivis, leikattava kakkumainen pala, jonka keskellä on kinkku-provolonekerros. Pinta on rapea ja ruskea, sisus pehmeä mutta ei vetinen.
Vanha leipä on tässä reseptissä pääraaka-aine, ei täyteaine. Suomessa tämä tarkoittaa käytännössä kuivahtanutta ruisleipää tai muuta tummaa leipää — se toimii hyvin, koska sen rakenne on tiivis ja se imee nestettä hitaasti ja tasaisesti. Jos leipä on vielä pehmeää, anna sen kuivua pöydällä pari päivää tai kuivata se uunissa matalassa lämmössä: liian tuore leipä ei jaksa imeä maitoa, vaan jää tahmeaksi möykyksi. Maito on liuotin: se kastelee leivän sisältä ulos, ja hieromalla käsin varmistat, ettei jää kuivia keskikohtia. Jos maitoa ei ole, kasviliemi tai vesi toimii samaan tarkoitukseen, kunhan nestettä on tarpeeksi pehmittämään leipä mutta ei niin paljon, että seos muuttuu puuroksi.
Kesäkurpitsa tuo kosteutta ja kevyttä makua, mutta sen oma vesi on ongelma: raastettu kesäkurpitsa on lähes 95-prosenttisesti vettä, ja suola siivilässä vetää sen esiin osmoosilla — sama periaate kuin kurkkusalaatissa. Puristele kourassa vielä ennen sekoittamista, jos nestettä tuntuu jääneen. Kesäkurpitsan voi korvata millä tahansa vihanneksella, josta saa veden pois samalla tavalla: porkkana raastettuna, tai pakastepinaatti hyvin puristettuna.
Parmesaani on makua tiivistävä ainesosa, ei koristelu — se antaa suolaisuuden ja pähkäisen pohjasävyn, jota kananmuna ja leipä eivät yksin tuo. Jos parmesaania ei löydy, mikä tahansa kova, kypsytetty juusto toimii, kunhan se on tarpeeksi suolainen ja kuiva raastettavaksi. Provolone ja kinkku ovat täyte, joka tuo piirakkaan rasvaisen, venyvän keskikohdan erotuksena leipäseoksen tiiviimmästä rakenteesta — provolonen voi korvata millä tahansa sulavalla, ei liian mausteisella juustolla, ja kinkun millä tahansa kypsällä, ohueksi viipaloidulla lihalla.
Kahvi ja pulla kuuluvat suomalaiseen arkeen aivan eri aterialle; tämä piirakka on lounas- tai illallisruokaa, ei kahvipöydän antimia, mutta se sopii hyvin, jos leipä on jämähtänyt kaapin perukoille eikä sitä haluta heittää pois — siinä mielessä se jatkaa samaa säästäväisyyden perinnettä kuin moni ruisleipäresepti.